torstai 27. maaliskuuta 2014

Näyteikkunan suunnittelua sekä toteutusta

- Tänään teimme ensimmäisen näyteikkunamme, tyylinä oli Moderni Pelkistäjä. Pyrimme pysymään väriteemassa niin paljon kuin mahdollista, ja mielestäni onnistuimme siinä aika hyvin.



- Ajatus oli tehdä kollaasin ympärillä näyteikkuna, värit, esineiden määrä, esineet itse sekä näyteikkunan tilavuus saavat mielestäni ikkunan näyttämään hyvältä, pirteältä ja sopivan täydeltä!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Ensimmäinen postaus!

Tervetuloa lukemaan jyväskyläläisen, merkonomiopiskelija Valtterin ensimmäisen opiskeluvuoden tarinoita työ- sekä koulumaailmasta!
Yhteishaun aikaan, kun laitoin paperit vetämään oli tarkoitukseni valmistua yo-merkonomiksi, mutta suunnitelmat eivät tunnetusti pysy aina ennallaan. Nyt olen perustutkinnossa työssäoppipainotteisella luokalla, joka tarkoittaa kolmea päivää töissä ja kahta koulun penkillä.
Työssäoppipaikkani on tällä hetkellä autokorjaamo/rengasliike Vianor. Olen ollut siellä nyt alkuvuoden asiakaspalvelutehtävissä ja jatkoa on luvassa tulevaan kesään saakka. Olen myös tehnyt parin vuoden ajan satunnaisesti markkinamyyntiä erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomea.
Vapaa-ajan sairauteni ovat autot, moottoripyörät sekä niiden rakentelu. Tietysti vietän myös laatuaikaa ystävieni kanssa aina, kun se on mahdollista!